Kaleva Median strategian yksi painopisteistä on hyppy markkinoinnin ja viestinnän toimialalla kohti valtakunnan kärkeä. Kananen ei tee harppausta yksin, hänen kanssaan loikkaa tekevät Kaleva Median markkinoinnin ja viestinnän väki.

Loikka alkoi 4 miljoonan euron liikevaihdosta ja strategian mukaisena tavoitteena on, että maankamaran joukkue kohtaa 50 miljoonan euron kohdalla.

– Emme tee tätä loikkaa yksin. Kaleva Median hallitus ja johto ovat sitoutuneina tavoitteeseen. Lisäksi tarvitsemme matkalle mukaan rohkeutta, resursseja ja osaamista. Aikataulu on napakka 4 vuotta, Kananen tiivistää.

Omistajien ja johdon sitoutumisen lisäksi loikassa on tärkeää markkinaymmärrys.

– Näemme, että markkinassa on meidän mentävä kolo ja asiakaskohderyhmät riittävän lähellä Kaleva Median omaa ydinliiketoimintaa. Näkymä vaatii vielä kirkastamista, kokeiluja ja kumppaneita. Tämä vaatii meiltä isoja liikkuja, joita teemme järkevästi harkiten, emme hätiköiden.

Loikka tehdään uskollisena Kaleva Median omalle tavalle toimia ja puhtaasti yrityksen näkökulmasta.

– Rakennamme Kaleva Mediaan uutta pohjoissuomalaisella jalat maassa -mentaliteetilla tekemällä fiksuja liikkuja.

Kananen arvioi, että ajoitus on hyvä.

– Vaikea markkinatilanne on tässä meille suotuisa yritysostojen ja toimialan konsolidaation kannalta.

Samaan aikaa Kaleva Median nyky-yhtiöiltä vaaditaan vahvaa orgaanista ja kannattavaa kasvua, vaikka markkina ei ihan vielä olekaan huippunousussa.

– Uskomme, että kun nyt teemme pohjat huolellisesti, hoidamme asiakassuhteet hyvin ja teemme aktiivista myyntityötä, pääsemme takaisin kannattavuuden polulle.

Heidi_Kananen-10-web
Kuka?

Heidi Kananen

Heidi Kananen on Kaleva Median kaupallinen johtaja. Vaikka urheilu-ura vei Kajaanin kasvatin vuosiksi maailmalle, on Pohjois-Suomi tuntunut Heidistä aina oikealta kodilta. Täällä ihmisillä on aikaa toisilleen ja tunturiin on lyhyt matka. Perhe, ystävät ja harrastukset luovat arkeen hyvän tasapainon.

Heidi_Kananen-10-web
Kuka?

Heidi Kananen

Heidi Kananen on Kaleva Median kaupallinen johtaja. Vaikka urheilu-ura vei Kajaanin kasvatin vuosiksi maailmalle, on Pohjois-Suomi tuntunut Heidistä aina oikealta kodilta. Täällä ihmisillä on aikaa toisilleen ja tunturiin on lyhyt matka. Perhe, ystävät ja harrastukset luovat arkeen hyvän tasapainon.

Kolme tasavertaista liiketoiminta-aluetta

Tavoitteena on rakentaa markkinoinnin ja viestinnän liiketoiminnasta liikevaihdollisesti tasapainoinen kokonaisuus konserniin. 4 vuoden kuluttua strategiakauden lopulla Kaleva Medialla tulisi olla kolme tasavertaista liiketoiminta-aluetta: media, paino ja jakelu sekä markkinointi ja viestintä.

– Näemme mielenkiintoisena mahdollisuutena yhdistää markkinointiteknologiat ja mediateknologiat.

Kaupallisen viestinnän puolella on oltava vahva brändi- ja viestintäpalveluissa. Strategiatyössä tunnistettiin, että brändi- ja viestintäpalveluiden tarve kasvaa pohjoisen investointien ja alueen kiinnostavuuden lisääntyessä.

– Kaupallisen viestinnän puolella meillä pitää olla vahva jalansija ja arvostettu osaaminen. Teknologia puolestaan antaa mahdollisuuden skaalautumiseen. Sisältöosaaminen taas tuo uskottavuuden.

Liikevaihdoltaan 50 miljoonan euron kokoinen markkinoinnin ja viestinnän kokonaisuus olisi toimialallaan Suomen kärkiyhtiöitä.

– Meillä ei ole kansainvälistymissuunnitelmaa, mutta kansainvälistyminen saattaisi tapahtua asiakkuuksien kautta.

Luotettavan journalismin asialla

Loikan taustalla on median murros. Se pakottaa Kaleva Median löytämään uusia kivijalkoja, joilla journalismi rahoitetaan tulevaisuudessa.

– Koko Pohjois-Suomi hyötyy siitä, että alueella on vahva paikallinen journalismi, vakaa talous, tulosta tuottavia yrityksiä ja pohjoiseen tehdään investointeja. Pohjoissuomalaisilla on oltava hyvät elinolosuhteet ja pohjoisen yrityksillä vahva elinvoima.

– Taloudellisesti vakaa mediatalo tuo pohjoiseen elinvoimaisuutta ja vahvistaa paikallisen journalismin avulla demokratian ja sananvapauden toteutumisen, Kananen summaa.

Keskipitkänmatkan viesti

Entisenä maajoukkueurheilijana Heidi Kananen vertaa markkinoinnin ja viestinnän liiketoiminta-alueen kehittämistä keskipitkänmatkan viestiin.
– Tarvitsemme monta spurttaajaa, koska teemme monta 400 metrin vetoa. Vastaan voi tulla aitoja tai vesiesteitä ja meidän on juostava koko maraton. Tavoite on iso ja 4 vuotta lyhyt aika, siksi tasainen veto ei riitä. Spurtteihin ja vetoon tarvitaan useita juoksijoita, ettei kestävyys lopu kesken.

Myös resilienssi on tarpeen.

– Kuten urheilussakin, meillä on päämäärä tiedossa. Selkeä tavoite ja usko omaan tekemiseen auttavat eteenpäin.

Heidi_Kananen-20-web
Heidi_Kananen-20-web
Heidi_Kananen-20-web
Heidi_Kananen-20-web

Lue lisää aiheesta

Sanna_Aario-8-tinified
Sanna_Aario-8-tinified

Iloa työstä: 5 vinkkiä, joilla teet muutoksesta mukavan

Työelämä on jatkuvassa muutoksessa. Muuttuva toimintaympäristö, uudet strategiat, teknologian kehitys ja uudistuvat toimintamallit tuovat mukanaan muutoksia. Kaleva Media konsernin henkilöstöpäällikkö Sanna Aario antaa viisi vinkkiä, joiden avulla on mahdollista löytää iloa ja innostusta muutosten keskelle.

Lue artikkeli
KM_täällä_toimittajat-MARTTA-web
KM_täällä_toimittajat-MARTTA-web

Pohjoisen nousu huipulle

Haavekuvaa vai aito mahdollisuus?

Lue artikkeli
KM_täällä_sauli
KM_täällä_sauli

Viisaus ei asu vain pohjoisessa – maailman medioilta voi ammentaa tärkeää oppia

Lapin Kansa on mukana kehittämässä Ukrainan mediakenttää. Samalla pääsemme näkemään, millaista on median työskentely poikkeusoloissa.

Lue artikkeli