Kaleva Median uusi strategiakausi valkenee mielenkiintoisessa ajan hetkessä, kun geopoliittinen tilanne, vihreä siirtymä ja Nato-jäsenyys ovat kääntäneet katseet pohjoiseen. Vanhastaan syrjäiseksi mielletystä Euroopan metsäisestä nurkasta on yhtäkkiä kehkeytynyt monien mahdollisuuksien maa.

– Olemme laajassa katsannossa pieni, paikallinen organisaatio. Vaan juuri nyt olemme kokoamme isompi. Kun käsittelemme pohjoisen asioita, ne resonoivat laajasti, konsernin toimitusjohtaja Juha Laakkonen väläyttää.

Ajat ovat nyt pohjoisen puolella. Laakkonen kuitenkin huomauttaa, ettei lupaavienkaan merkkien leijaillessa ilmassa pidä jäädä katsomon puolelle tai valtavat mahdollisuudet valuvat sormien välistä.
Pohjoinen tulevaisuus rakennetaan teoilla.

– Pohjoinen on uusi etelä, siitä on puhuttu jo vuosia. Meidän tehtävämme on aina ollut vahvistaa pohjoisen henkistä ja taloudellista vireyttä. Puhua pohjoista tulevaisuutta, valaa uskoa siihen ja tehdä kaikki mahdollinen, jotta enteistä tulee totta.

Se, mitä elinvoimainen pohjoinen juuri nyt kaipaa, on vaatimattomuuden unohtelua, pilviin kurottelua ja tilaa suurille unelmille. Tätä asennetta Kaleva Median tulee omilla teoillaan ja olemuksellaan iskostaa koko pohjoiseen.

– Tahdomme olla pohjoisen tulevaisuuden mediayhtiö ja ottaa mukaan kaikki samoin ajattelevat sidosryhmät. Kun me täällä puhumme pohjoisen puolesta yhtenä isona joukkona, äänemme kantaa kauas.

Juha_Laakkonen-26-web
Kuka?

Juha Laakkonen
Kaleva Median toimitusjohtaja Juha Laakkonen on elämässään nähnyt muutakin kuin Vaalaa. Silti tai juuri sen takia hän uskoo, että pohjoisen ihmisille paras paikka asua on pohjoinen, jonka hiljaisuus on sielun lepoa ja kauneus sydämen rauhaa.

Juha_Laakkonen-26-web
Kuka?

Juha Laakkonen
Kaleva Median toimitusjohtaja Juha Laakkonen on elämässään nähnyt muutakin kuin Vaalaa. Silti tai juuri sen takia hän uskoo, että pohjoisen ihmisille paras paikka asua on pohjoinen, jonka hiljaisuus on sielun lepoa ja kauneus sydämen rauhaa.

”Olemme kaikki osallisina rakentamassa ympärillemme kulttuuria, joka vahvistaa pohjoisen elinvoimaisuutta.”

Yhteiskunnallisesti korvaamaton

Strategian suuntaviivoja määrittävät myös digikilpailun kiristyminen ja mediallistuminen. Kansainväliset teknojätit ja sosiaalinen media ovat kurittaneet perinteistä mediaa ja sen ansaintamahdollisuuksia jo 20 vuoden ajan samalla haastaen perinteisen median asemaa tiedonvälityksen portinvartijana.

Kun yhtälöön lisätään pandemian ja sodan kaltaisten vastoinkäymisten jälkijäristykset, on fraasi ”haastava markkinatilanne” alkanut saada mediaihmisten keskuudessa jo koomisia piirteitä.

Laakkosen silmiin syttyy kuitenkin hänelle hyvin ominainen pilke:

– Kaupallinen media on ollut haasteessa. Tällä strategiakaudella haluamme nykäistä itsemme siitä irti ja uudistumme rohkeammin kuin koskaan aiemmin.

Paradoksaalisesti juuri ne ilmiöt, jotka ovat ajaneet mediataloja nurkkaan, ovat tehneet samalla selväksi luotettavan journalismin arvon. Eripuraa lietsova ja ihmisten luottamusta toisiinsa ja vakiintuneisiin instituutioihin rapauttava disinformaatio leviää somessa kulovalkean tavoin, eivätkä autoritääriset voimat häpeile käyttää tätä hyväkseen.

– Meidän yhteiskunnallinen merkityksemme on korvaamaton. Vaalimme totuutta ja puolustamme demokratiaa, mutta vain kaupallisesti kannattavat mediayhtiöt selviävät. Uudistuminen tarkoittaa sellaisia peliliikkeitä, joilla varmistetaan kannattavuus ja tehtävämme toteuttaminen.

Juha_Laakkonen-16-web
Juha_Laakkonen-16-web
Juha_Laakkonen-16-web
Juha_Laakkonen-16-web

Olemme täällä

Ensimmäiset siirrot onkin jo tehty ja pohjoisen tulevaisuuden mediayhtiön kulmakivet aseteltu paikalleen.

– Avainasemassa on briljantti sisältö kanavissa, joissa keskeisimmät kuluttajamme ovat. Kiinnostavimman ja paikallisille yleisöille relevanteimman sisällön takaamiseksi toimituksissa organisoiduttiin uudelleen.

Kestävällä yhtiöllä on monta kantavaa seinää. Laakkonen korostaa, että niin painossa ja jakelussa kuin viestinnässä ja markkinoinnissakin tehdään tärkeää työtä demokratian ja pohjoisen elinvoiman eteen. Ne paitsi tukevat medialiiketoimintaa ja avaavat tulonlähteitä laajemmalle rintamalle, myös tarjoavat työkaluja ajan trendeihin vastaamiseen.

Menestyksen askelmerkkeihin Laakkonen lukee myös teknologisen taitavuuden ja mutkattoman asiakaskokemuksen. Tavoitteena on olla suvereenisti uusia työkaluja hyödyntävä asiakkaiden suosikki.

– Pysymme valppaina sen suhteen, minkälaista lisäarvoa uudet työkalut voivat tuoda eri toimintoihin. Viime strategiakaudella menimme automaattitaittoon ja odotamme samanlaisia kehitysloikkia myös tulevalla.

Toimintamallit ja työkalut ovat aina monistettavissa ja kopioitavissa, mutta meillä on myös jotain, mikä ei ole.

– Me olemme täällä, aina lähellä. Olemme olleet jo 125 vuotta. Pohjoisen todellisuuden ymmärtäminen ja sitoutuminen tähän alueeseen näkyvät kaikessa toiminnassamme. Sitä ei voi pakata rekkaan ja kärrätä muualle.

Intohimoa ja omistautumista

Me Kaleva Mediassa olemme paljon vartijoina, ja ylevästä tehtävästä jokaisen kelpaa tuntea ylpeyttä. Jotta ylpeys roihahtaisi intohimoksi, on töitä Laakkosen mielestä vielä tehtävänä.

– Tällä strategiakaudella on mittaamattoman tärkeää nostaa työntekijäkokemusta. Kannustamme työntekijöitä tuntemaan aitoa intohimoa, innostusta ja omistautumista sekä samalla kohentamaan työnteon kulttuuria.

Vaikka työskentelemme suurten ja vakavienkin asioiden eteen, Laakkonen näkee parhaiden tulosten syntyvän silloin, kun emme purista mailaa ja töihin lähteminen tuntuu mukavalta.

–Yritys luo puitteet, mutta organisaatiokulttuuri syntyy meistä ihmisistä. Siitä, miten arjessamme käyttäydymme ja toisiamme kohtelemme. Tekomme luovat kulttuuria ja ilmapiiriä. Näin se toimii kotona, töissä ja missä vain.

Sitoutuminen yhteisiin arvoihin ja tavoitteisiin ovat avainasemassa yrityskulttuurin rakentamisessa. Laakkonen ei usko sanelupolitiikkaan, vaan siihen, että sitoutuminen on helpompaa, kun kukin kokee olleensa osallisena tavoitteiden määrittelyssä.

Osaamisen taidonnäyte

Uusi strategia onkin yhdessä saavuttamisen taidonnäyte kuin myös sen kouriintuntuva viestiminenkin: strategialehti, jonka verkkoversiota parhaillasi silmäilet.

– Lehti on alusta loppuun kyvykkyyksiemme ilotulitusta. Kaikki aina suunnittelusta sisältöihin, taiton ja painon kautta jakeluun on osaajiemme yhteistä taidonnäytettä.

Vaan miksi lehti, eikä nivaskaa innostavia PowerPoint-dioja?

– Halusimme jotain käsissä tuntuvaa ja selailtavaa, joten alamme huomioiden aikakauslehti oli luonteva valinta. Samalla näytämme muille, mihin lehtituotetta voi käyttää.

Laakkonen myös huomauttaa, että kalevamedialaisten tarinoiden kautta kerrottuna strategia tulee ymmärrettäväksi ja samaistuttavaksi tavalla, johon kalvosulkeiset eivät kykene.

– Abstrakteista asioista tulee himskatin paljon ymmärrettävämpiä, kun niistä puhuu samaistuttava hahmo – kuten vaikka tuttu työkaveri strategiajargonissa marinoidun toimitusjohtajan sijaan.

Keskeistä on paitsi strategiajargonin kääntäminen kansankielelle, myös äänen antaminen konsernimme osaajille. Sen vaikutuksen suhteen Laakkonen on toiveikas.

– Toivon, että jokainen voisi ymmärtää, mitä me teemme ja mihin menemme. Toivon myös kaikkien hoksaavan, että näitä asioita myös edistetään.

Lue lisää pohjoisesta tulevaisuudesta

Juha_Laakkonen-43-web
Juha_Laakkonen-43-web
Pohjoinen tulevaisuus tehdään yhdessä: siis syrjään turha vaatimattomuus
Petri Laukka, kuva Jarmo Kontiainen-tinified
Petri Laukka, kuva Jarmo Kontiainen-tinified
Pakina: Kirjoituskoneen nauha – kyllä jonnet mu(i)staa
Sanna_Aario-8-tinified
Sanna_Aario-8-tinified
Iloa työstä: 5 vinkkiä, joilla teet muutoksesta mukavan
Pekka_Vaisanen-12-tinified
Pekka_Vaisanen-12-tinified
Tehdään uusi Oulun ihme! Pekka Väisänen kuuluttaa pohjoisen kasvutalkoot alkaneeksi

Lue lisää aiheesta

Petri Laukka, kuva Jarmo Kontiainen-tinified
Petri Laukka, kuva Jarmo Kontiainen-tinified

Pakina: Kirjoituskoneen nauha – kyllä jonnet mu(i)staa

Entä tietääkö tekoäly, kuinka Olivetti-kirjoituskoneen mustenauha vaihdetaan?

Lue artikkeli
Antti_Kokkonen-10-web
Antti_Kokkonen-10-web

Journalismin jälkeinen aika: demokratia kuolee pimeydessä

Kuvitellaan hetki tulevaa: Suomi on siirtynyt journalismin jälkeiseen aikaan. Maassamme ei ole enää ammattimaista mediaa.

Lue artikkeli
Jenny_Halvari-5-web
Jenny_Halvari-5-web

Tiukan uutisen lomassa lukija haluaa myös liikuttua

Briljantti sisältö on laadukasta journalismia sellaisessa muodossa ja sellaiseen aikaan kuin käyttäjät haluavat sen nauttia.

Lue artikkeli