Konsernin paino- ja jakelupalvelut ryhmittyivät vuoden 2024 lopulla kokonaisuudessaan Botnia Printin lipun alle. Uuden, entistä uljaamman Botnia Printin toimitusjohtaja Janne Koski näkee kokonaisuudessa paljon hyvää.

– On erityisesti kuluttajalle selkeämpää näin, että meillä on selvästi painoon ja jakeluun keskittyvä brändi. Olemme erottuvia, omalla nimellä toimivia painamisen ja jakamisen ammattilaisia.

Koski näkee molemmissa toiminnoissa runsaasti kasvunvaraa, ja innostuneisuus on hänen mukaansa aistittavissa koko henkilöstöstä.

– Kaikki näkevät, että meillä on hyvät mahdollisuudet kasvaa ja pärjätä, kun lähdemme hakemaan uutta tekemistä sanomalehden painamisen ja jakamisen ympärille.

Janne_Koski-8-web
Kuka?

Janne Koski

Janne Koski on Botnia Printin toimitusjohtaja, jonka mielestä pohjoisessa on parasta luonto sekä neljä selkeää vuodenaikaa.

Janne_Koski-8-web
Kuka?

Janne Koski

Janne Koski on Botnia Printin toimitusjohtaja, jonka mielestä pohjoisessa on parasta luonto sekä neljä selkeää vuodenaikaa.

Haussa uutta painettavaa

Botnia Printin halua ja kanttia uudistua ei käy kyseenalaistaminen, kun Koski kollegoineen etsii painokoneille uutta painettavaa.

Koski myöntää, että tähän asti suurimman tienestin tuonut sanomalehtien painaminen ei tule kantamaan ikuisuuksiin: printtilehtien määrän ja julkaisupäivien hupeneminen pienentävät painomääriä markkinassa, jossa tilauksista kilpaillaan jo nyt kiivaasti.

– Sanomalehtipainossa on vielä hiukan voitettavaa, ja sitä tavoittelemme – mutta järki päässä. Fakta on kuitenkin se, että jos emme etsi uusia avauksia ja jäämme odottelemaan tulevaa, saa viimeinen sammuttaa painokoneet.

Vääjäämättömän odottelun sijaan Botnia Printillä visioidaan rohkeasti. Täysin uusia avauksia haetaan aikakauslehtimarkkinasta ja pakkausteollisuudesta.

– Aikakauslehdet ovat matalalla roikkuva hedelmä, ja kasvun koukkaaminen sieltä voi olla nopeastikin tehtävissä.

Pintapainatuksien tekeminen kartonkiin, paperipusseihin ja muihin pakkausmateriaaleihin ei sen sijaan tapahdu sormia napsauttamalla, vaan se vaatii jonkin nykyisen painokoneen muuntamista tarkoitukseen sopivaksi.

Koski vertaa projektia siihen, kun Oulun Stora Enso muutti isossa operaatiossa paperikoneensa kartonkikoneeksi.

Pakkausmateriaaliprojektissa on vielä monta muttaa, mutta mahdollinen palkinto on niin mojova, että sen eteen kannattaa vähän suunnittelutyötä tehdäkin.

”Jaamme jo paketteja, miksemme myös lääkkeitä?”

– Pakkausmateriaalien kysyntä kasvaa vauhdilla koko ajan. Jos onnistumme murtautumaan siihen kenttään, tietäisi se kymmenien prosenttien kasvua liikevaihtoon.

Jakelussa tapahtui vuonna 2024 merkittävä käänne, kun varhaisjakelussa jaettiin ensimmäistä kertaa enemmän muita tuotteita kuin sanomalehteä. Koski ei tätä ihmettele, sillä onhan painetun sanomalehden hiipuva trendi tiedossa.

– Meidän tulee kuitenkin turvata sanomalehden kannattava jakelu hankkimalla muuta jaettavaa jakeluautojen kyytiin, ja kirjeet, aikakauslehdet sekä pienet paketit tulevat olemaan jatkossa isossa roolissa.

Koski paaluttaa, että uuden jaettavan myötä jo vuonna 2025 tullaan jakamaan enemmän tuotteita kuin koskaan ennen, vaikka sanomalehtimäärät pienenevätkin. Jopa 60 prosentin kasvu pakettien jakelussa on hänen nähdäkseen realismia.

– Verkkokauppa-aikakaudella on selvää, että ihmiset haluavat paketteja kotiinsa. Tämän vuoden kasvu kuitenkin perustuu ennen kaikkea kirjevolyymiin kasvuun.

Tällä Koski viittaa uuteen isoon asiakkuuteen, kun Botnia Print ottaa jakaakseen Kelan kirjeet. Se on uusi iso valtionasiakkuus aiemman Verohallinnon rinnalle.

Budbee laajenee Lappiin

Varhaisjakelu on toinen Botnia Print -jakelun kahdesta tukijalasta. Toinen on lähettijakelu, jota edustaa myös Budbeen paikallisoperaattorina toiminen. Koski kertoo Budbee-toiminnan laajenevan lähitulevaisuudessa niin Pohjois- kuin Keski-Pohjanmaalla, mutta myös täysin uudelle alueelle, Lappiin.

Erityisiä kasvutoiveita Botnia Print asettaa hyvinvointialueille tarjottavien lähettipalveluiden varaan.

– Osallistuimme jo Laphan kilpailutukseen, jossa panoksena oli muun muassa lääkkeiden ja ruoan kuljetuksia kotona asuville sote-asiakkaille. Sen kilpailun hävisimme, mutta teimme kotiläksymme. Ensi kilpailutuksessa olemme jo huomattavasti iskukykyisempiä.

Villejä ja moniin suuntiin syöksähteleviä visioita ei tehdä lämpimikseen. Loppujen lopuksi tarkoituksena on turvata lehden saapuminen aamukahvipöytään niin kauan kuin painettua lehteä tehdään.

– Uusien paino- ja jakelutuotteiden kautta rakennamme kannattavaa mallia, jolla turvataan jakelu ja paino pohjoisen lukijoille. Pidämme painokoneet käynnissä ja jakeluautot täynnä jaettavaa.

Lue lisää aiheesta

Kaleva Media

Tavoitteena olla alueen innostavin työyhteisö, ja näin se tehdään

Tavoitteemme on rakentaa alueen innostavin työyhteisö. Mitä se tarkoittaa ja miten tavoitteeseen päästään? Kysyimme asiaa kalevamedialaisilta.

Lue artikkeli
Petri Laukka, kuva Jarmo Kontiainen-tinified
Petri Laukka, kuva Jarmo Kontiainen-tinified

Pakina: Kirjoituskoneen nauha – kyllä jonnet mu(i)staa

Entä tietääkö tekoäly, kuinka Olivetti-kirjoituskoneen mustenauha vaihdetaan?

Lue artikkeli
_T8A7099-web
_T8A7099-web

Datajournalistille tekoäly on apuri, jonka tehokas käyttö voi mullistaa työn luonteen

Tekoälyn merkitystä voi verrata höyrykoneeseen, jonka keksimisen jälkeen koneet alkoivat vauhdilla korvata ihmisvoimin tehtävää raskasta fyysistä työtä.

Lue artikkeli