Helmikuun 10.–12. toteutetussa Kaleva Median henkilöstökyselyssä tiedusteltiin muun muassa, millainen on innostava työyhteisö ja miten muutoksesta voi tehdä miellyttävän itselle ja muille. Kyselyn tärkeimmiksi teemoiksi nousivat luottamus ja turvallisuus, kehittymismahdollisuudet, hyvä johtajuus ja työkavereiden tuki ja turva.

Usean vastauksen perusteella innostava työyhteisö perustuu pääosin luottamukseen ja turvallisuuteen. Työpaikan tulee olla ympäristö, jossa jokainen voi olla oma itsensä ja ilmaista ajatuksiaan ilman pelkoa arvostelusta.

Lisäksi korostui ilmapiirin merkitys: Kun kollegat arvostavat toisiaan ja antavat palautetta, syntyy ilmapiiri, jossa jokainen tuntee olevansa osa yhteisöä.

Moni vastaaja painotti myös mahdollisuutta kehittyä ja oppia. Innostava työyhteisö tarjoaa sopivia haasteita ja tilaisuuksia kehittää omia taitojaan.

Erityisen merkittävänä pidettiin sitä, että työntekijät voivat vaikuttaa omaan työhönsä ja urakehitykseensä sekä tuntea, että heidän osaamistaan hyödynnetään. Parhaimmillaan tämä vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta ja motivaatiota.

Työyhteisön innostavuuden ylläpitämisessä myös johtajuuden roolia pidettiin keskeisenä. Esihenkilöiden tulee toimia reiluina ja innostavina suunnannäyttäjinä, jotka kannustavat ja tukevat työntekijöitään.

Hyvä johtaminen on myös läpinäkyvää ja oikeudenmukaista: kun työntekijät tietävät, mitä heiltä odotetaan ja miten päätökset syntyvät, he voivat keskittyä omaan työhönsä luottavaisin mielin.

Kyselyssä nousi esiin toiveet siitä, miten työkaverit ja esihenkilöt voivat tukea toisiaan muutostilanteissa. Työntekijät arvostavat erityisesti kannustusta, selkeää viestintää ja turvallisen tilan periaatteiden noudattamista.

 

Kun muutoksista viestitään avoimesti ja ihmisille annetaan aikaa sopeutua, epävarmuus vähenee. Positiivinen ja myönteinen asenne auttaa jaksamaan myös haastavina aikoina.

Innostava työyhteisö ei synny siis itsestään – se rakentuu jokaisen panoksesta. Kun pidämme yllä kannustavaa ilmapiiriä, arvostamme toisiamme ja tuemme kollegoitamme, voimme luoda työpaikan, jossa viihdymme ja josta voimme olla ylpeitä.

Pienillä teoilla voi olla suuri vaikutus.

Millainen on sinun mielestäsi innostava työyhteisö?

”Innostava työyhteisö on hyväntuulinen, positiivisella mielellä varustettu ja myönteisesti asioita katsova yhteisö, joka jakaa osaamista yhteiseksi hyväksi.”

HELI NURKKALA, PYHÄJOKISEUTU

”Sellainen, jossa rohkeasti kokeillaan uusia toimintatapoja ja muita uudistuksia, pelkäämättä sitä, jos vaikka epäonnistutaankin.”

SIRPA KORTET, PYHÄJOKISEUTU

”Innostava työyhteisö on eteenpäin katsova ja suhtautuu positiivisesti tulevaisuuteen. Tällainen työyhteisö on monimuotoinen ja rakentuu erilaisista ja eritaustaisista yksilöistä. Innostava työyhteisö on myös reilu ja tasapuolinen.”

MIKA YLILEHTO, DIGITIIMI

”Innostava työyhteisö on kaikki osallistava ja huomioiva, jossa jokainen kokee merkityksellisyyttä. Hyvässä työyhteisössä on luottamusta, siellä tapahtuu oppimista, työkavereita arvostetaan ja tavoitteet halutaan saavuttaa yhdessä.”

SARI KIPINÄ, KALEVA OY

”Innostavassa työyhteisössä tekeminen perustuu keskinäiselle luottamukselle ja turvallisuuden tunteelle. Silloin jokainen voi olla oma itsensä ja uskaltaa myös kertoa omia ajatuksiaan sekä ideoitaan.”

ROSA KAAKKURIVAARA, KOLMAS POLVI

”Avoin, keskusteleva, tasa-arvoinen, palkitseva ja uudistuva.”

Tiina Holma

Miten teemme yhdessä alueemme innostavimman työyhteisön?

”Yhteishengellä, kaikki toimipisteet ja tiimit huomioimalla ja tasapuolisesti kohtelemalla. Hyvällä ja alaiset huomioivalla ja innostavalla johtajuudella ja tiimityöllä.”

RISTO PIKKUPEURA, IIJOKISEUTU

”Antamalla vastuuta työntekijöille, luottamalla toisiimme, ymmärtämällä että meillä on kaikilla sama maali.”

TIIA SAUKKO, KALEVA OY

”Parasta on, että jokainen meistä voi vaikuttaa siihen omalla jokapäiväisellä toiminnalla. Voidaan heittää kollegalle kehu hyvin tehdystä työstä, kutsua tiimi yhteiselle lounaalle, tai jakaa ryhmächatissa vaikka ajankohtaisia artikkeleita kaikkien iloksi ja herättää keskustelua.”

ANELA DENIC, KALEVA MEDIA

”Olemme toisillemme ystävällisiä ja kuuntelemme toisiamme. Kohtaamme työkaverit ihmisinä ja jaamme tietoa. Emme tuijota peiliin tai menneisyyteen vaan katsomme toisiamme ja tulevaisuuteen.”

MARTTA OINAS-PANUMA, IIJOKISEUTU

”Arvostaen toisiamme ja ammattitaitoamme, luottamalla siihen, että kaveri hoitaa oman tonttinsa varmasti parhaalla mahdollisella tavalla.”

TIINA SAUKKO, KALEVA MEDIA

”Kuuntelemalla herkällä korvalla ihmisten ideoita.”

Sari Pelttari-Heikka, Lapin Kansa

Lue lisää pohjoisesta tulevaisuudesta

Juha_Laakkonen-43-web
Juha_Laakkonen-43-web
Pohjoinen tulevaisuus tehdään yhdessä: siis syrjään turha vaatimattomuus
Petri Laukka, kuva Jarmo Kontiainen-tinified
Petri Laukka, kuva Jarmo Kontiainen-tinified
Pakina: Kirjoituskoneen nauha – kyllä jonnet mu(i)staa
Sanna_Aario-8-tinified
Sanna_Aario-8-tinified
Iloa työstä: 5 vinkkiä, joilla teet muutoksesta mukavan
Pekka_Vaisanen-12-tinified
Pekka_Vaisanen-12-tinified
Tehdään uusi Oulun ihme! Pekka Väisänen kuuluttaa pohjoisen kasvutalkoot alkaneeksi

Lue lisää aiheesta

Antti_Kokkonen-10-web
Antti_Kokkonen-10-web

Journalismin jälkeinen aika: demokratia kuolee pimeydessä

Kuvitellaan hetki tulevaa: Suomi on siirtynyt journalismin jälkeiseen aikaan. Maassamme ei ole enää ammattimaista mediaa.

Lue artikkeli
KM_täällä_sauli
KM_täällä_sauli

Viisaus ei asu vain pohjoisessa – maailman medioilta voi ammentaa tärkeää oppia

Lapin Kansa on mukana kehittämässä Ukrainan mediakenttää. Samalla pääsemme näkemään, millaista on median työskentely poikkeusoloissa.

Lue artikkeli
Sanna_Aario-8-tinified
Sanna_Aario-8-tinified

Iloa työstä: 5 vinkkiä, joilla teet muutoksesta mukavan

Työelämä on jatkuvassa muutoksessa. Muuttuva toimintaympäristö, uudet strategiat, teknologian kehitys ja uudistuvat toimintamallit tuovat mukanaan muutoksia. Kaleva Media konsernin henkilöstöpäällikkö Sanna Aario antaa viisi vinkkiä, joiden avulla on mahdollista löytää iloa ja innostusta muutosten keskelle.

Lue artikkeli