1. Lähde mukaan muutokseen

Muutos on väistämätön elämään kuuluva asia, minkä ymmärtäminen ja hyväksyminen voi auttaa sopeutumisessa: ”Muutos ei ole matka pisteestä A pisteeseen B, vaan jatkuvaa kehittymistä. Kun tämän hyväksyy, uhkakuvienkin määrä vähenee ja uuden oppiminen tuntuu helpommalta.”

2. Panosta merkityksellisyyteen

Kun työ tuntuu merkitykselliseltä, motivaatiokin kasvaa. ”Kun ymmärtää oman roolinsa ja sen vaikutuksen isompaan kuvaan, muutokset tuntuvat perustelluilta ja helpommilta omaksua. On hyvä pohtia, mikä tuo työhön iloa ja inspiraatiota.”

3. Kiinnitä huomiota pieniinkin onnistumisiin

Muutoksessa on tärkeää huomata niin oma kuin työkaverinkin kehitys ja pienet onnistumiset. ”Kun tunnistaa omat saavutuksensa, motivaatio kasvaa ja haasteetkin saattavat tuntua kevyemmiltä. Huomioi samalla vieressä istuvan työkaverin edistysaskeleet ja kerro niistä hänelle tai koko tiimille ääneen.”

4. Hyödynnä huumorin voima

Vaikka työ voi olla välillä vakavaa, sen ei tarvitse olla ryppyotsaista. Huumori voi auttaa selviytymisessä ja vahvistaa yhteishenkeä. ”Se keventää tunnelmaa ja tekee muutoksistakin helpompia käsitellä.”

5. Toimikaa tiiminä yhdessä

Työyhteisöllä on suuri vaikutus muutoksen onnistumiseen. ”Tiimi toimii kannattelijana, auttaa jakamaan ajatuksia ja löytämään ratkaisuja. Keskustelut, ideointi ja toisten tuki tekevät muutoksesta yhteisen matkan, eivätkä yksittäiset haasteet tunnu niin suurilta.”

Sanna_Aario-6-tinified
Kuka?

Sanna Aario

Kaleva Median konsernin henkilöstöpäällikkö Sanna Aario kehuu pohjoisen luontoa ja rauhaa: talvinen luminen valkeus ja lämpimät kesäpäivät – parhaimmillaan ilman hyttysiä.

Sanna_Aario-6-tinified
Kuka?

Sanna Aario

Kaleva Median konsernin henkilöstöpäällikkö Sanna Aario kehuu pohjoisen luontoa ja rauhaa: talvinen luminen valkeus ja lämpimät kesäpäivät – parhaimmillaan ilman hyttysiä.

Työnantajan rooli muutoksen tukemisessa

Tärkeitä tapoja olla tukena henkilöstölle voivat olla esimerkiksi avoin viestintä sekä selkeiden suuntaviivojen antaminen. ”Tiedon tulee olla helposti saatavilla, ja on tärkeää luoda ilmapiiri, jossa kysymyksiin saa vastauksia. Kun ymmärretään muutoksen syyt ja tavoitteet, sopeutuminen helpottuu.”

Vaikka muutokset voivat tuntua aluksi vaikeilta, voivat ne oikealla asenteella ja tuella olla myös innostavia: ”Muista pitää huolta omasta hyvinvoinnistasi, sillä se on pohja arjessa jaksamiseen ja muutostenkin kohtaamiseen. Kun löydät oman tavan kohdata muutokset, voi työstä tulla yllättäen paljon mukavampaa.”

Kerro vinkkisi: miten teet muutoksesta mukavan itsellesi ja muille?

Opetellaan uudet rytmit ja rutiinit. Pysytään niissä vielä viikonkin päästä. Ei anneta periksi!

MIKA YLILEHTO, KALEVA MEDIA

Mitä toivot työkavereiltasi ja esihenkilöiltä muutoksessa?

Ei unohdeta iloa, naurua ja onnistumisten juhlimista. Jos vain pysähdymme hetkeksi katsomaan, näemme, että niitä on yllättävän paljon.

ANELA DENIC, KALEVA MEDIA

Lue lisää aiheesta

Janne_Koski-14-web
Janne_Koski-14-web

Painetaan ja jaetaan isosti tai painutaan kotiin

Botnia Print hakee rohkeasti uusia avauksia, joilla pidetään painokoneet kuumina ja jakeluautot pullollaan jaettavaa.

Lue artikkeli
Kaleva Media

Markkinoinnin (r)evoluutio: Miten markkinoija selviää mediaviidakossa?

Kolme tiukkaa näkemystä markkinoijille mediaviidakon kesyttämiseen.

Lue artikkeli
Jenny_Halvari-5-web
Jenny_Halvari-5-web

Tiukan uutisen lomassa lukija haluaa myös liikuttua

Briljantti sisältö on laadukasta journalismia sellaisessa muodossa ja sellaiseen aikaan kuin käyttäjät haluavat sen nauttia.

Lue artikkeli