Pitäjälehteen kesäharjoittelijaksi valittu käveli ensimmäisenä aamuna toimitukseen kädessään punainen kotelo. Siinä oli Olivetti-matkakirjoituskone, jonka mustenauha veteli viimeisiään.

Harjoittelija kuvitteli, että työ tehdään omalla koneella. Oletus perustui siihen, että lehti oli pienilevikkinen elättäen vain yhden työntekijän, päätoimittajan.
Käsitys oli väärä. Sivupöydälle oli hankittu odottamaan ällistyttävä laite: pallopäätä käyttävä sähkömekaaninen IBM. Laite oli beige ja legendaarinen Selectric. Kirjoituselementti muistutti golfpalloa. Prestige Elite 72 -kirjasimet oli valettu pallon pinnalle Amerikassa.

Päätoimittaja taputti kantta ja sanoi kantaneensa koneen kunnantoimiston poistolavalta. Loppuun kulutettunakin sillä oli kätevä takoa uutinen kulotuksen karkaamisesta ojan yli maitolaituriin. Pallopää twerkkasi paperin edessä jäljentäen isku iskulta harjoittelijan suurta kirjallista osaamista.

Oltiin teknologian huipulla. Valmiina hylkäämään se.

Ura eteni. Seuraavassa, maakuntatason lehdessä harjoittelijalla oli käytössä tietokonepääte näppäimistöineen ja monitoreineen. Kuvaputkelle mahtui yli 900 merkkiä – todella mahtava määrä. Jos sälekaihdin ei ollut säädöissä, vihreänä välkkyvää kursoria ei nähnyt. Puolihämärässä istuskeltiin.

Atk-puolen toiveena oli, ettei tuhkaa karisteltaisi näppäimistöön. Monen suussa hehkui rööki, pakinoitsijoilla piippu.

Juttua piti yhtä mittaa tallentaa jalkakyykyn vuoksi. Viereinen liiketila oli painonnostosali, gym. Kun sata kiloa rautaa mäjähti permantoon, pitkäkin reportaasi katosi välähtäen näytöltä. Toimituksessa kiroiltiin paljon.

Alle seitsenkiloisen päätteen vieressä oli metallilaatikko, jonne työnnettiin 5 1/4 tuuman levyke tallentamaan uutinen torigrillin katolle päissään nousseesta miehestä, jonka vasta poliisi sai painostettua katutasoon.

Juttu lähti kirjapainoon, kun levykettä oli käyttänyt puhelimeen kytketyssä modulaattori-demodulaattorissa. Laitteesta kuului yksinlauluna pitkittynyttä vinkunaa.

Enter oli ottanut vallan. Ja sen napauttaminen laittoi aina uutta liikkeelle.

Harjoittelija kokee olevansa edelleen juuri sitä alati muuttuvassa digitaalisen datan universumissa. Koskaan ei saa tottua uuteen, koska se on jo vanhaa. Hylkääminen on eteenpäinmenoa.

Mustenauhan vaihtamista harjoittelija ei Olivettiinsa koskaan ehtinyt oppia. Edistys kehittyi kirjainten hakkuukoneen ohi.

Nykyäänpä voi tiedustella tekoälyltä, miten mustenauha vaihdetaan. Kysytään.

Työvaiheet tulevat täsmällisenä luettelona: Nosta kansi, irrota nauha keloista ja kirjoituspään ohjaimista. Aseta uudet kelat pidikkeisiin, pujota nauha ohjainten läpi. Sulje kansi, kirjoita muutama testisana tarkistaaksesi, että muste siirtyy paperille.

Tekoäly myös varoittaa, että vaihtaminen on sotkuista hommaa. Harjoittelijan naama näyttää kuin rasvamontusta nousseelta.

Petri Laukka, kuva Jarmo Kontiainen-tinified
Kuka?

Petri Laukka

Petri Laukka on Kalevan politiikan toimittaja. Hän nauttii pohjoisesta, koska kyseessä on yksi neljästä pääilmansuunnasta.

Petri Laukka, kuva Jarmo Kontiainen-tinified
Kuka?

Petri Laukka

Petri Laukka on Kalevan politiikan toimittaja. Hän nauttii pohjoisesta, koska kyseessä on yksi neljästä pääilmansuunnasta.

Lue lisää aiheesta

Sanna_Aario-8-tinified
Sanna_Aario-8-tinified

Iloa työstä: 5 vinkkiä, joilla teet muutoksesta mukavan

Työelämä on jatkuvassa muutoksessa. Muuttuva toimintaympäristö, uudet strategiat, teknologian kehitys ja uudistuvat toimintamallit tuovat mukanaan muutoksia. Kaleva Media konsernin henkilöstöpäällikkö Sanna Aario antaa viisi vinkkiä, joiden avulla on mahdollista löytää iloa ja innostusta muutosten keskelle.

Lue artikkeli
Juha_Laakkonen-43-web
Juha_Laakkonen-43-web

Pohjoinen tulevaisuus tehdään yhdessä: siis syrjään turha vaatimattomuus

Kaleva Media luo nahkansa. Me rakennamme yhdessä tulevaisuuden mediayhtiön pohjoiseen. Vaalimme totuutta ja demokratiaa, kun teemme hartiavoimin töitä pohjoisen elinvoiman puolesta.

Lue artikkeli
Karjalainen_Portaankorva-13
Karjalainen_Portaankorva-13

Ei klikkauksia vaan sitoutumista: Data ohjaa kuluttajakokemuksen kehitystä

Kaleva Median tavoitteena on luoda asiakkailleen maailmanluokan palvelukokemus. Jotta tavoitteeseen voidaan päästä, tarvitaan asiakasymmärrystä. Jotta näkemys asiakkaan tarpeesta voi syntyä, tarvitaan dataa.

Lue artikkeli